Päiväraportti la 24.8., SM 14/15 Orimattila
Ennätystehtailua Orimattilassa
14- ja 15-vuotiaiden SM-kilpailut jatkuivat lauantaina erinomaisessa säässä Orimattilassa. Tulostaso nousikin monessa lajissa erittäin korkeaksi mm. T14 sarjassa Espoon Tapioiden Iiris Peterzens juoksi ikäluokan suomenennätykseksi 11,21 ja riisti entisen ennätyksen Manuela Boscolta neljällä sadasosalla. Limingan niittymiesten 15-vuotias Toni Keränen osoitti monipuolisuutta voittamalla pituushypyn tuloksella 663 ja keihäänheiton tuloksella 73,37. 15-vuotiaat pojat muuten heittävät samaa 600 g keihästä kuin naiset.
Eteläpohjalaisten mitalitilin avasi Töysän Vedon Essi Levelä-Pohjala paiskaamalla T15 sarjassa moukarihopeaa ennätyksellään 56.08. -Hienosti meni totesi Essi kisan jälkeen, mitali ja vielä ennätyskin. Toinen hopea tuli T15 sarjan 800 metriltä. Tilastoissa viidentenä matkaan lähtenyt Ilmajoen Kisailijoiden Eevi Siniketo venyi jälleen SM-kisoissa ja otti myöskin hopeaa parantaen ennätyksensä lukemiin 2.17,38 ja vieläpä vakuuttavan juoksun jälkeen. -600 metrin kohdalla olin sen verran pussissa että säikähdin ja sen takia piti pikkuisen kiertää. Jalat tuntui hyvältä vaikka keskiviikkona tuli tuo tonnikisa juostua, tuumasi Eevi juoksun jälkeen.
Ennätystään paransi myös P15 keihään pronssille tuloksella 59,79 heittänyt Ähtärin Urheilijoiden Miika Kaukola. –Mahtava kisa - hyvään saumaan tuli tuo yli 3 metrin ennätysparannus tuumasi kentän reunalla kisaa jännittänyt isä Seppo. Huikean jännitysnäytelmän tarjosi loppukiritaisteluun mennyt 15-vuotiaiden 800 metriä. Siinä sijoitukset vaihtuivat vielä useasti loppusuoralla. Lopulta kalkkiviivoilla pronssille kurotti Naantalin Löylyn Markus Teijula. Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Tuomas Kellokoski hävisi pronssin tuhannesosilla. Tuomaksen sivulajin ennätys kirjataan nyt lukemin 2.04,97. Jäi pojalle hieman hampaankoloon, sillä päätähtäin on asetettu huomiselle 2000 metrille. Kahden päivän jälkeen eteläpohjalaiset ovat napanneet seitsemän henkilökohtaista mitalia. Kaikki ovat tulleet omilla ennätystuloksilla. Hienoa venymistä kauden tärkeimmissä kisoissa.
Lauantain tulokset:
P14 100 m
Tuuli: -0,3
1. Teemu Gustavson BorgåAk 11,94
2. Joni Ojala KanksLei 11,97
3. Jonathan Nsukami IFSibboV 12,00
4. Eelis Sillanpää KiukKi 12,17
5. Daniel Lång HIFK 12,19
6. Nico Agard VantSa 12,28
7. Oskari Huukkala VehmKi 12,40
8. Jere Kaakinen SomE 12,56
P14 100 m Alkuerät
Erä 1 Tuuli: -1,3
1. Teemu Gustavson BorgåAk 12,17
2. Eelis Sillanpää KiukKi 12,18
3. Daniel Lång HIFK 12,34
4. Oskari Huukkala VehmKi 12,43
5. Juuso Helpiö EspTa 12,59
6. Samuli Pesso VantSa 12,86
7. Eero Välimäki ToijVau 12,97
Erä 2 Tuuli: -0,7
1. Jonathan Nsukami IFSibboV 11,98
2. Joni Ojala KanksLei 12,08
3. Nico Agard VantSa 12,25
4. Jere Kaakinen SomE 12,35
5. Kalle Kompuinen SäkU 12,47
6. Joni Ruokaismäki OrivPo 12,57
7. Rasmus Envall IKFalken 12,65
P14 800 m
Erä 1
1. Kaapo Kangas JyväskKU 2.15,10
2. Anton Tallbacka HIFK 2.15,87
3. Roope Hyvärinen RaumU 2.16,01
4. Tuomas Seppälä SäkU 2.16,11
5. Vincent Quednau HKV 2.16,64
6. Leo Rantahalvari SäkU 2.16,87
7. Jaakko Hyrkäs LempKi 2.16,94
8. Wilho Hautala LahdA 2.17,65
9. Rantahalvari Onni SäkU 2.17,70
10. Max Mandelin EspTa 2.18,00
11. Anton Kunnas IFSibboV 2.18,46
12. Juha-Matti Broström OulPy 2.21,39
Erä 2
1. Tomi Lehto EspTa 2.02,88
2. Eemeli Kotila ToholU 2.08,97
3. Lauri Marekwia EspTa 2.09,22
4. Miika Lehtinen JyväskKU 2.09,96
5. Veikka Väänänen EspTa 2.10,21
6. Manu Lahtinen TampU 2.10,35
7. Niklas Lainto TuUL 2.10,83
8. Antti Tuomela LaihLu 2.11,14
9. Alex Svartsjö IFFemman 2.12,26
10. Kalle Parantainen ViipU 2.12,74
11. Casimir Engblom HIFK 2.13,50
12. Janne Kanerva LahdA 2.14,83
P14 100 m aj
Tuuli: -2,3
1. Kaapo Kangas JyväskKU 14,63
2. Pyry Santahuhta KanksLei 14,90
3. Eetu Melanen LappUM 15,33
4. Ville Tähtinen PorinYU 15,38
5. Márk Szücs-Bártfai EspTa 15,56
Oscar Varalahti SalVil DNS
P14 Korkeus
1. Valtteri Parkkonen KyyjKy 174
130 135 140 145 149 153 157 161 165 168 171 174 176
- - - - - - - O O O O XO XXX
2. Daniel Savolainen JyväskKU 171
130 135 140 145 149 153 157 161 165 168 171 174
- - - - - - - XO XXO XO XO XXX
3. Joonas Kanerva LahdA 168
130 135 140 145 149 153 157 161 165 168 171 174
- - - - - - XXO XO O O XX- X
4. Eetu Melanen LappUM 168
130 135 140 145 149 153 157 161 165 168 171
- - - - XO O XO O XXO XO XXX
5. Lauri Männistö AlajA 165
130 135 140 145 149 153 157 161 165 168
- - - O O O O O XO XXX
6. Anton Loppi VähänkVie 161
130 135 140 145 149 153 157 161 165
- - - O O O O O XXX
7. Robin Von Bonsdorff EsboIF 161
130 135 140 145 149 153 157 161 165
- - - - - O XO O XXX
7. Samuli Mäkelä KarkkPo 161
130 135 140 145 149 153 157 161 165
- - - O - O XO O XXX
9. Samuel Vainio-Mattila TampU 157
130 135 140 145 149 153 157 161
- - - - - O O XXX
10. Olli-Oskari Suonmaa HämeenlTa 153
130 135 140 145 149 153 157
- - - O - O XXX
11. Akseli Hietaoja LänsiUU 153
130 135 140 145 149 153 157
- - - O XO XXO XXX
12. Aleksi Hedetniemi HaapajKi 145
130 135 140 145 149
- - O O XXX
12. Milo Makkonen LänsiUU 145
130 135 140 145 149 153
- - - O - XXX
14. Eemeli Tikkanen HämeenlTa 140
130 135 140 145
O O O XXX
15. Oscar Varalahti SalVil 140
130 135 140 145
- - XO XXX
P14 Korkeus joukkuekilpailu
1. Länsi-Uudenmaan Urheilijat 298
Akseli Hietaoja 153 11
Milo Makkonen 145 12
2. Hämeenlinnan Tarmo 293
Olli-Oskari Suonmaa 153 10
Eemeli Tikkanen 140 14
P14 Kuula
1. Eero Ahola PorinYU 19,11
16,74 18,64 19,04 X X 19,11
2. Joonas Nurmi MaarMa 13,99
13,05 12,91 X 12,91 13,37 13,99
3. Janne Ilvonen SiilPo 13,73
13,72 X X 13,73 13,44
4. Aleksi Yrjölä HämeenlTa 13,26
12,32 13,23 12,62 13,26 X X
5. Timi Riento NoormNo 12,47
12,13 12,22 12,47 12,45 X X
6. Verner Perkkola LaitJy 12,39
11,86 11,64 12,35 12,39 X X
7. Kasperi Rantakangas ÄhtU 12,30
11,11 12,04 11,97 X 12,30 11,72
8. Miska Salmi KU-58 12,22
11,99 11,44 X 11,16 12,22 10,98
9. Anton Seppä LänsiUU 11,93
X 11,72 11,93
10. Santeri Örn PolvijU 11,91
X 11,91 X
11. Tuukka Röpelinen NurmijYU 11,73
11,73 11,44 11,33
12. Eelis Sillanpää KiukKi 11,68
11,68 11,56 X
13. Jonathan Björklund IFKraft 11,59
11,59 X 11,28
14. Valtteri Suomala ReisjPi 11,15
11,15 10,68 11,03
15. Milo Makkonen LänsiUU 10,82
10,52 10,82 9,64
16. Iivo Koski HelsTa 10,31
9,88 10,09 10,31
17. Teemu Sirviö PolvijU 9,60
9,60 9,51 9,52
18. Niklas Virtanen LaitJy 9,32
8,91 8,58 9,32
19. Santeri Lempiäinen MaarMa 9,30
8,99 8,71 9,30
20. Jere Liskojärvi HelsTa 8,96
8,96 8,85 8,68
P14 Kuula joukkuekilpailu
1. Länsi-Uudenmaan Urheilijat 22,75
Anton Seppä 11,93 9
Milo Makkonen 10,82 15
2. Maarian Mahti 22,35
Joonas Nurmi 13,05 4
Santeri Lempiäinen 9,30 19
3. Laitilan Jyske 21,67
Verner Perkkola 12,35 6
Niklas Virtanen 9,32 18
4. Polvijärven Urheilijat 21,51
Santeri Örn 11,91 10
Teemu Sirviö 9,60 17
5. Helsingin Tarmo 19,27
Iivo Koski 10,31 16
Jere Liskojärvi 8,96 20
P14 Keihäs
1. Valtteri Parkkonen KyyjKy 57,61
52,41 51,35 53,51 54,30 56,48 57,61
2. Teemu Hintsanen SulkU 56,35
56,35 X X X X 55,90
3. Voitto Köykkä VilppVei 53,56
53,56 52,51 49,06 X 53,54 X
4. Akseli Loikkanen LeppävVi 52,49
49,62 48,04 48,33 50,75 52,49 49,35
5. Juhani Hauta-Aho TöysVe 51,84
47,04 50,81 51,84 49,70 49,34 48,06
6. Aleksi Yrjölä HämeenlTa 50,90
X 43,94 50,90 X X X
7. Valtteri Suomala ReisjPi 50,58
X 45,64 50,58 43,85 45,47 46,75
8. Hermanni Hakasuo LauttLu 50,11
48,31 49,91 49,96 49,89 50,11 48,32
9. Markus Mäntylä TöysVe 47,58
47,58 42,50 46,35
10. Joonas Ahola SjundeåIF 46,90
42,34 44,42 46,90
11. Lassi Yli-Kotila KannU 44,76
39,55 40,73 44,76
12. Saku Pennanen JoensKa 42,20
39,64 42,20 41,98
13. Pyry Nikkanen NaantLöy 39,98
39,98 X 39,19
14. Arttu Heikkilä ReisjPi 34,51
X 34,51 33,08
P14 Keihäs joukkuekilpailu
1. Töysän Veto 99,42
Juhani Hauta-Aho 51,84 4
Markus Mäntylä 47,58 9
2. Reisjärven Pilke 85,09
Valtteri Suomala 50,58 6
Arttu Heikkilä 34,51 14
P15 100 m
Tuuli: -0,1
1. Lauri Setälä EspTa 11,49
2. Anssi Pajukanta NokU 11,67
3. Martin Kidron EspTa 11,73
4. Severi Kosonen SavonlRie 11,83
5. Ville Heikkilä LapVei 11,94
6. Simo Takala VilppVei 11,95
7. Siriwat Lonlam HKV 11,99
Hung Pham Huy IFFyren DNS
P15 100 m Alkuerät
Erä 1 Tuuli: -2,1
1. Lauri Setälä EspTa 11,53
2. Ville Heikkilä LapVei 11,83
3. Hung Pham Huy IFFyren 11,84
4. Väinö Pekkola RuotsKi 12,24
5. Tino Rantanen LahdA 12,50
6. Arttu Hyvönen KokkTU 12,62
Erä 2 Tuuli: +1,5
1. Siriwat Lonlam HKV 11,62
2. Severi Kosonen SavonlRie 11,78
3. Santeri Kuusiniemi LempKi 12,09
4. Harald Spoof TuUL 12,12
5. Jukka-Pekka Virtanen VilppVei 12,14
6. Joonas Kokko LapVi 12,16
Erä 3 Tuuli: -1,0
1. Anssi Pajukanta NokU 11,62
2. Martin Kidron EspTa 11,75
3. Simo Takala VilppVei 11,97
4. Ville Nummila SomernVei 12,00
5. Manuel Tolonen HKV 12,04
6. Riku Ruhanen LahdA 12,63
P15 800 m
Erä 1
1. Miikka Ojala KU-58 2.10,61
2. Toni Mäki IkaalU 2.12,12
3. Mika Huotari KU-58 2.12,22
4. Veikko Nurmi TampPy 2.12,51
5. Eetu Luoma ToholU 2.12,87
6. Jere Alen KarkkPo 2.13,55
7. Kalle Koivusalo IlomU 2.13,59
8. Olli Untinen KalajJu 2.13,88
9. Jonathan Stenberg HIFK 2.14,15
10. Felix Forsgård IFNykn 2.14,37
11. Tamrat Rastas TampPy 2.20,81
Erä 2
1. Iiro Surkka JyväskKU 2.03,90
2. Konsta Hämäläinen SulkU 2.04,71
3. Markus Teijula NaantLöy 2.04,961
4. Tuomas Kellokoski SeinäjSU 2.04,97
5. Juuso Kolari VarkKV 2.05,09
6. Pyry Nieminen MynämI 2.07,27
7. Ahmed Ibrahim HIFK 2.07,41
8. Daniel Lundmark HIFK 2.07,60
9. Anton Pyssysalo KeskiUYU 2.10,37
10. Hugo Åström IKFalken 2.12,46
Akseli Kuusimaa KarhKa DNS
P15 100 m aj
Tuuli: +1,0
1. Elias Ylöstalo IFSibboV 13,40
2. Vertti Viitala KeskiUYU 13,46
3. Dani Vakkilainen HKV 13,61
4. Miska Sundberg JyväskKU 13,79
5. Jonni Blomqvist BorgåAk 13,83
6. Antti Herkman KangU 13,90
7. Joona Välipakka KuopRei 14,14
8. Heikki Chen HIFK 14,36
P15 100 m aj Alkuerät
Erä 1 Tuuli: -0,4
1. Elias Ylöstalo IFSibboV 13,75
2. Antti Herkman KangU 13,93
3. Jonni Blomqvist BorgåAk 14,00
4. Miska Sundberg JyväskKU 14,00
5. Joona Välipakka KuopRei 14,20
6. Jussi Lepistö OrivPo 15,15
7. Jaakko Lintula EspTa 15,58
Erä 2 Tuuli: -0,9
1. Vertti Viitala KeskiUYU 13,97
2. Dani Vakkilainen HKV 14,09
3. Heikki Chen HIFK 14,48
4. Pasi Liikka KuusKi 14,53
5. Tino Rantanen LahdA 15,18
6. Mikko Paavola AlajA 15,30
7. Otto Öhman TuUL 15,39
P15 Korkeus
1. Nico Nurmesniemi ValkHa 187
135 140 145 150 154 158 162 165 168 171 174 177 179 181 183 185 187 189
- - - - - - - - XO - O O O O O XO XO XXX
2. Pekka Sinkkonen HIFK 185
135 140 145 150 154 158 162 165 168 171 174 177 179 181 183 185 187
- - - - - - - O - O O O O O XXO O XXX
3. Eelis Hirvinen KanksLei 183
135 140 145 150 154 158 162 165 168 171 174 177 179 181 183 185
- - - - - - - O - O XO XO O O XO XXX
4. Tuomo Rämö HämeenlTa 181
135 140 145 150 154 158 162 165 168 171 174 177 179 181 183
- - - - - - - - O XO - XXO XO XO XXX
5. Jussi Lepistö OrivPo 179
140 135 145 150 154 158 162 165 168 171 174 177 179 181
- - - - - O XO O O O XXO XO O XXX
6. Topi Koivunen SalVil 177
135 140 145 150 154 158 162 165 168 171 174 177 179
- - - - - O O O O XO O O XXX
7. Iiro Isokääntä SalVil 171
135 140 145 150 154 158 162 165 168 171 174
- - - - - O O O O O XXX
8. Chalumram Nantawat HumppVei 171
135 140 145 150 154 158 162 165 168 171 174
- - - - - - O XO XO O XXX
9. Julius Kuusela LänsiUU 171
135 140 145 150 154 158 162 165 168 171 174
- - - - - - O - O XO XXX
10. Eero Eriksson UlvST 171
135 140 145 150 154 158 162 165 168 171 174
- - - - - O O XO O XXO XXX
11. Teemu Kurhila IitPy 171
135 140 145 150 154 158 162 165 168 171 174
- - - - O - XO O XO XXO XXX
12. Otto Rouhiainen TuUL 168
135 140 145 150 154 158 162 165 168 171
- - - - O XO O XO O XXX
13. Sakari Järvinen TampPy 158
135 140 145 150 154 158 162
- O O O O O XXX
14. Teemu Korhonen HIFK 158
135 140 145 150 154 158 162
- O O O O XO XXX
15. Eeli-Pekka Valta MarttMu 158
135 140 145 150 154 158 162
- O XO XXO O XO XXX
16. Jonathan Söderback IFKraft 154
135 140 145 150 154 158
- O O O XO XXX
16. Eetu Turakainen TuUL 154
135 140 145 150 154 158
- - O O XO XXX
18. Toni Meriläinen JuuanU 154
135 140 145 150 154 158
- O O XO XXO XXX
19. Timi Nikkilä MarttMu 150
135 140 145 150 154
- - O O XXX
20. Otto Öhman TuUL 145
135 140 145 150
- - XO XXX
21. Eemil Grundström TampPy 145
135 140 145 150
XO O XO XXX
P15 Korkeus joukkuekilpailu
1. Salon Vilpas 348
Topi Koivunen 177 6
Iiro Isokääntä 171 7
2. Helsingfors IFK 343
Pekka Sinkkonen 185 2
Teemu Korhonen 158 14
3. Turun Urheiluliitto 322
Otto Rouhiainen 168 12
Eetu Turakainen 154 16
4. Marttilan Murto 308
Eeli-Pekka Valta 158 15
Timi Nikkilä 150 19
5. Tampereen Pyrintö 303
Sakari Järvinen 158 13
Eemil Grundström 145 21
P15 Pituus
1. Toni Keränen LimNM 6,63 -0,2
6,04 6,25 6,12 X X 6,63
+1,4 +0,8 +0,1 -0,2
2. Joona Forsgren MaarMa 6,48 -0,6
5,96 X 5,64 6,18 6,48 X
+1,1 +0,3 +0,7 -0,6
3. Hung Pham Huy IFFyren 6,44 +0,7
X 6,30 X 6,39 6,44 X
-0,8 +1,1 +0,7
4. Julius Toivola JyväskKU 6,39 +1,3
6,27 6,03 6,39 5,76 6,21 6,31
+1,6 -0,7 +1,3 -2,9 +0,3 -0,2
5. Santeri Vehviläinen KuopRei 6,22 +1,1
5,75 5,93 6,15 6,05 6,22 X
-1,1 -1,2 +0,1 +1,6 +1,1
6. Tuukka Huuskola EsboIF 6,08 +1,8
X 6,01 X 5,95 X 6,08
-0,6 +0,8 +1,8
7. Miska Sundberg JyväskKU 5,98 -1,2
5,86 5,94 5,90 5,98 - -
-0,8 +0,3 +0,2 -1,2
8. Valtteri Välläri JanJa 5,94 -0,6
X X 5,94 X X X
-0,6
9. Miikkael Lehtinen TurWei 5,86 +0,8
5,76 5,75 5,86
+1,9 -0,6 +0,8
10. Antti Kolsi HamPo 5,77 +0,7
5,24 5,77 X
-0,3 +0,7
11. Ville Heikkilä LapVei 5,71 -0,5
5,62 5,71 5,60
-0,3 -0,5 +0,8
12. Väinö Pekkola RuotsKi 5,69 +0,2
X 5,53 5,69
-0,9 +0,2
13. Viljami Pulli VilppVei 5,66 -0,4
5,45 5,56 5,66
-0,8 +1,8 -0,4
14. Henri Puumalainen BorgåAk 5,61 -0,4
X 5,61 5,37
-0,4 +1,9
15. Simon Nordström IFNykn 5,58 -0,1
5,58 5,41 5,46
-0,1 +0,1 +0,7
16. Elias Kokkonen KuopRei 5,54 +0,1
5,31 5,54 5,26
-0,9 +0,1 +1,1
17. Ilari Keränen KarkkPo 5,41 0,0
5,41 5,08 X
0,0 +0,4
18. Axel Vilpas ValkHa 5,38 +0,3
5,38 5,32 5,23
+0,3 -2,4 +0,6
19. Oskari Söderström KarkkPo 5,38 +0,7
3,26 5,26 5,38
+0,1 -1,3 +0,7
20. Wäinö Wacklin KajKi 5,26 -2,3
5,01 5,26 X
+1,2 -2,3
21. Benjamin Heikkilä MietMP 5,23 -0,9
X 5,23 5,23
-0,9 +0,4
22. Santeri Pellikka LimNM 5,16 +3,3 4,93 -0,6
4,30 4,93 5,16
-1,1 -0,6 +3,3
23. Tapio Haarto MietMP 4,92 +0,9
4,59 4,88 4,92
-1,0 -0,9 +0,9
24. Mathias Launonen IFKraft 4,88 +0,7
4,79 4,88 3,22
+0,2 +0,7 +1,0
25. Chalumram Nantawat HumppVei 4,78 -0,6
X X 4,78
-0,6
Ville Nummila SomernVei NM
X X X
Vesa Palos KajKi DNS
P15 Pituus joukkuekilpailu
1. Jyväskylän Kenttäurheilijat 12,33
Julius Toivola 6,39 1
Miska Sundberg 5,94 7
2. Kuopion Reipas ry 11,69
Santeri Vehviläinen 6,15 4
Elias Kokkonen 5,54 16
3. Limingan Niittomiehet 11,41
Toni Keränen 6,25 3
Santeri Pellikka 5,16 22
4. Karkkilan Pojat 10,79
Ilari Keränen 5,41 17
Oskari Söderström 5,38 19
5. Mietoisten Maununpojat 10,15
Benjamin Heikkilä 5,23 21
Tapio Haarto 4,92 23
P15 Kuula
1. Lauri Lindqvist SiilPo 17,40
X X 14,10 16,83 17,14 17,40
2. Ville Välimaa KU-58 17,20
16,54 16,45 16,65 X 17,18 17,20
3. Olli Niemi KangKi 15,59
14,28 14,59 14,91 14,61 15,10 15,59
4. Arttu Untinen KalajJu 14,50
14,50 14,01 14,44 13,94 X X
5. Osman Akbaba KestKV 14,44
13,08 13,82 14,44 13,65 13,35 14,17
6. Anton Vuorio IFRaseb 14,39
13,77 13,94 13,92 X X 14,39
7. Kasperi Häkkinen ÄänekHui 14,38
14,38 X - - 13,94 13,52
8. Markus Johansson ÄhtU 13,98
13,08 13,98 13,59 13,40 13,69 13,87
9. Edward Lindholm IFRaseb 13,88
13,88 X X
10. Aaron Bottas RuotsKi 13,49
13,32 13,25 13,49
11. Olli-Matti Laaksonen ForssSa 12,87
12,87 11,91 X
12. Richard Nylund IKFalken 12,55
12,55 X 12,48
13. Miika Kaukola ÄhtU 12,46
12,46 X 12,42
14. Joni Tuomi EsboIF 12,21
12,21 X 11,87
P15 Kuula joukkuekilpailu
1. IF Raseborg 27,82
Anton Vuorio 13,94 8
Edward Lindholm 13,88 9
2. Ähtärin Urheilijat 26,44
Markus Johansson 13,98 7
Miika Kaukola 12,46 13
P15 Keihäs
1. Toni Keränen LimNM 73,37
55,34 60,77 66,19 69,87 66,59 73,37
2. Leo Laine NaantLöy 62,28
61,71 62,13 62,28 58,78 62,13 61,90
3. Miika Kaukola ÄhtU 59,79
53,47 54,81 59,79 X 54,82 58,71
4. Daniel Heinonen JämsI 56,68
53,94 56,68 55,52 - - X
5. Santeri Pellikka LimNM 55,17
51,92 45,18 52,64 53,73 55,17 X
6. Oskari Turunen HämeenlTa 53,60
46,47 51,66 41,09 X 53,60
7. Sami Reunanen VammsVoi 51,69
42,92 50,53 51,69 47,98 47,94 48,44
8. Eemil Vanhanen RuskY 51,39
51,36 X 49,31 - 51,39
9. Henri Tamper EspTa 49,77
48,26 49,77 X
10. Kalle Koivusalo IlomU 47,78
47,78 X 46,41
11. Niko Suontakanen ReisjPi 44,51
X 44,51 42,62
12. Markus Johansson ÄhtU 43,26
X 43,26 X
13. Joni Lumijärvi LimNM 42,13
42,00 40,20 42,13
14. Elias Nurmela EspTa 34,85
34,85 31,64 30,08
P15 Keihäs joukkuekilpailu
1. Limingan Niittomiehet 118,83
Toni Keränen 66,19 1
Santeri Pellikka 52,64 5
2. Ähtärin Urheilijat 103,05
Miika Kaukola 59,79 3
Markus Johansson 43,26 12
3. Espoon Tapiot 84,62
Henri Tamper 49,77 9
Elias Nurmela 34,85 14
T14 100 m
Tuuli: -0,9
1. Nea Mattila HIFK 12,40
2. Tiia Tammisalo TampPy 12,66
3. Annika Haverinen KajKi 12,98
4. Silja Kempas LieksU 13,13
5. Amanda Kylen TurWei 13,15
6. Alina Strömberg LarsmoIF 13,16
7. Hilla Nieminen JyväskKU 13,38
8. Aliisa Rahikainen MikkKV 13,51
T14 100 m Alkuerät
Erä 1 Tuuli: +0,3
1. Tiia Tammisalo TampPy 12,75
2. Annika Haverinen KajKi 12,87
3. Hilla Nieminen JyväskKU 13,09
4. Anni Mertakorpi IitPy 13,41
5. Laura Risto KuopRei 13,66
6. Jutta Selin YlöjU 13,71
7. Sofia Södergårdh IFÅland 13,81
Erä 2 Tuuli: -0,7
1. Nea Mattila HIFK 12,55
2. Amanda Kylen TurWei 13,05
3. Viivi Hellman TampPy 13,41
4. Viivi Virolainen PyhtY 13,50
5. Anneka Kruuti SeinäjSU 13,69
6. Milja Rantanen NummKip 14,04
7. Amanda Hiltula VeitsilKV 14,08
Erä 3 Tuuli: +0,2
1. Silja Kempas LieksU 12,94
2. Alina Strömberg LarsmoIF 13,18
3. Aliisa Rahikainen MikkKV 13,32
4. Reetta Malmi SäkU 13,40
5. Maiju Merivirta LänsiUU 13,59
6. Iida Järvinen TampU 13,61
T14 800 m
Erä 1
1. Janita Smidtslund PorvU 2.24,74
2. Sonja Lahtinen ValkHa 2.26,31
3. Josefiina Böök VeitsilKV 2.27,40
4. Mathilda Kvist VasaIS 2.27,41
5. Lotta Sumuvuori SeinäjSU 2.28,08
6. Anna-Sofia Tervonen LahdA 2.28,28
7. Aino Kuljukka LahdA 2.28,66
8. Tuuli Salonen SysmSi 2.30,26
9. Linnea Nuutila UudKK 2.30,33
10. Hannah Helin IFÅland 2.33,82
Erä 2
1. Heini Ikonen HankasHa 2.21,34
2. Noora Tivinen MikkKV 2.22,49
3. Emma Katajalaakso KannU 2.23,37
4. Marleena Tulkki HKV 2.23,96
5. Alina Suomalainen KuortKu 2.24,46
6. Maria Ervast TuUL 2.25,11
7. Matilda Vehmasto PorinYU 2.27,78
8. Annika Suhonen PorvU 2.27,84
9. Iiris Moisio KuopRei 2.28,05
10. Sara-Elise Ruokonen KuusjHu 2.28,08
11. Sonja Katajamäki IFNykn 2.29,57
T14 80 m aj
Tuuli: -0,8
1. Viivi Lehikoinen HIFK 11,67
2. Aleksandra Niiranen LappUM 12,21
3. Veera Miettinen RekRai 12,45
4. Hilla Nieminen JyväskKU 12,55
5. Nea Seppälä TampPy 12,58
6. Mila Sederholm LappUM 12,82
7. Anna-Kaisa Korhonen OulPy 12,86
Petra-Sofia Laakso SavonlRie DNF
T14 80 m aj Alkuerät
Erä 1 Tuuli: -0,7
1. Aleksandra Niiranen LappUM 12,40
2. Petra-Sofia Laakso SavonlRie 12,53
3. Veera Miettinen RekRai 12,72
4. Tanja Lähdekorpi LempKi 12,93
5. Heidi Merisalo LahdA 12,96
6. Jannika Niemelä EspTa 13,28
7. Anna Aarnivala TampPy 13,57
Erä 2 Tuuli: -0,2
1. Viivi Lehikoinen HIFK 11,76
2. Nea Seppälä TampPy 12,54
3. Mila Sederholm LappUM 12,68
4. Anna-Kaisa Korhonen OulPy 12,76
5. Hilla Nieminen JyväskKU 12,79
6. Sanni Rautio LappUM 12,99
7. Anna Kontunen ImU 13,29
T14 Pituus
1. Linn Ljungars VasaIS 5,27 +1,9
X 5,05 4,98 4,91 5,27 X
+0,8 -1,7 +0,3 -0,2 +1,9
2. Milja Rantanen NummKip 5,24 +1,4
4,91 4,98 4,99 X 5,24 X
+0,8 -1,5 +0,5 +1,4
3. Jutta Lukkala LaitJy 5,23 -0,5
5,23 5,16 5,10 5,22 X 5,14
-0,5 +1,5 +1,5 +0,9 -0,4
4. Gia Reinholm KarhKa 5,18 +0,5
X 5,10 5,18 4,93 4,94 5,10
+0,5 +0,9 +0,5 +0,6 +0,7 -1,1
5. Iida Mäkelä SavonlRie 5,04 -0,4
X X 4,90 4,92 2,57 5,04
+0,1 -0,1 -1,1 +1,2 -0,4
6. Ellinoora Karvinen SavonlRie 5,00 +1,6
4,81 4,73 5,00 4,83 4,91 4,82
+0,9 +0,3 +1,6 -0,1 +2,1 -0,9
7. Suvi Mäkitalo NoormNo 4,87 +0,9
4,70 4,87 X 4,67 4,61 4,75
-0,1 +0,9 -0,7 +0,7 +2,2
8. Jonna Peritalo LapVi 4,83 +1,9
4,44 X 4,83 4,73 X 4,78
-0,8 +1,9 +0,9 +0,7
9. Henriika Aaltonen VaasVa 4,78 +0,8
X 4,78 4,75
-0,2 +0,8 -0,7
10. Sanni Rautio LappUM 4,73 +1,4
4,73 4,60 4,62
+1,4 -0,1 +1,1
11. Nea Heilala RaahVe 4,72 +0,6
4,51 X 4,72
-0,5 +0,6
12. Linnea Taipale LahdA 4,72 +1,3
X X 4,72
+1,3
13. Nadja Bucher EsboIF 4,71 +1,8
4,55 4,71 4,65
+1,5 +1,8 +0,3
14. Fanny Kaitfors IFDrott 4,71 +1,8
4,38 4,50 4,71
+0,5 -0,4 +1,8
15. Viola Rauhamaa LahdA 4,67 +0,5
4,61 4,67 4,46
-0,4 +0,5 +2,1
16. Elli Uusitalo NoormNo 4,65 +0,3
X X 4,65
+0,9 +0,3
17. Karoliina Bogdanoff RaahVe 4,64 +0,7
4,64 4,42 4,58
+0,7 +0,5 +0,4
18. Heli Killinen LapVi 4,63 +0,3
4,48 4,63 4,61
-0,6 +0,3 +1,4
19. Nicolina Nynäs IFRaseb 4,56 +0,3
X 4,56 X
+0,9 +0,3
20. Riina Rautelin EsboIF 4,52 +0,8
4,34 4,35 4,52
+0,6 +0,5 +0,8
21. Laura Sipiläinen HKV 4,51 -2,1
4,34 4,51 4,40
+1,2 -2,1 +0,8
22. Sofia Heikonen VeitsilKV 4,48 +1,3
X 4,48 X
+1,3
23. Noora Heikkonen LappUM 4,46 +2,0
X 4,38 4,46
+2,2 +2,0
24. Anna Muhonen JoensKa 4,40 +0,7
X X 4,40
+0,4 +0,7
25. Amanda Hiltula VeitsilKV 4,34 +1,3
X 4,34 4,12
+1,3 -0,6
26. Bianca Sundell IFDrott 4,25 +0,8
4,08 4,14 4,25
+1,5 +1,3 +0,8
27. Varpu Suojalehto NummKip 4,24 +0,8
4,24 4,12 4,02
+0,8 -0,8 +0,9
28. Ella Auvinen EsboIF 4,18 +1,1
4,18 4,14 4,15
+1,1 +0,1 +0,7
29. Oona Heilala RaahVe 4,16 +0,3
X 4,02 4,16
+1,0 -0,9 +0,3
30. Lotta Arola HKV 4,11 +0,6
4,11 3,96 3,90
+0,6 +0,4 -0,3
31. Linnèa Nyman IFDrott 4,01 +1,0
X 4,01 3,98
+1,0 +1,0 -0,3
32. Hanna Siiskonen JoensKa 3,75 -1,0
X 3,75 X
-1,0
Miisa Paulamäki HKV DNS
T14 Pituus joukkuekilpailu
1. Savonlinnan Riento 9,90
Ellinoora Karvinen 5,00 4
Iida Mäkelä 4,90 6
2. Noormarkun Nopsa 9,52
Suvi Mäkitalo 4,87 7
Elli Uusitalo 4,65 16
3. Lapuan Virkiä 9,46
Jonna Peritalo 4,83 8
Heli Killinen 4,63 18
4. Lahden Ahkera 9,39
Linnea Taipale 4,72 12
Viola Rauhamaa 4,67 15
5. Raahen Vesa 9,36
Nea Heilala 4,72 11
Karoliina Bogdanoff 4,64 17
6. Esbo IF 9,23
Nadja Bucher 4,71 13
Riina Rautelin 4,52 20
7. Nummen Kipinä 9,23
Milja Rantanen 4,99 5
Varpu Suojalehto 4,24 27
8. Lappeenrannan Urheilu-Miehet 9,19
Sanni Rautio 4,73 10
Noora Heikkonen 4,46 23
9. IF Drott 8,96
Fanny Kaitfors 4,71 14
Bianca Sundell 4,25 26
10. Veitsiluodon Kisaveikot 8,82
Sofia Heikonen 4,48 22
Amanda Hiltula 4,34 25
11. Helsingin Kisa-Veikot 8,62
Laura Sipiläinen 4,51 21
Lotta Arola 4,11 30
12. Joensuun Kataja 8,15
Anna Muhonen 4,40 24
Hanna Siiskonen 3,75 32
T14 Kuula
1. Milla Koski-Vähälä LumijLU 13,12
12,33 13,12 12,66 X X X
2. Helena Leveelahti VirtU 12,69
11,77 11,84 12,30 X X 12,69
3. Tara Vaittinen LahdA 12,68
11,74 11,35 11,90 12,22 12,68 12,27
4. Venla Ruotanen YlivKu 12,23
11,57 X X 12,23 X 12,02
5. Riikka Purho KouvU 12,00
12,00 11,11 11,07 11,00 X 11,05
6. Andrea Österman IFSibboV 11,67
10,50 10,74 11,67 10,85 X X
7. Elina Malm KarijTa 11,45
11,45 10,99 11,09 11,24 11,32 10,91
8. Iina-Kaisa Mäkelä KeskiUYU 11,23
9,89 11,08 9,60 X 11,23 X
9. Jonna Jaakkola KanksLei 11,03
11,03 10,50 X
10. Viivi Virolainen PyhtY 10,91
10,91 10,76 10,91
11. Lotta Nurminen RekRai 10,65
9,16 10,61 10,65
12. Tiia Kauppinen JuvU 10,62
9,88 9,68 10,62
13. Marika Haavisto LauttLu 10,29
9,95 10,29 10,13
14. Selina Sivonen LahdA 9,84
9,65 9,84 8,00
15. Milla Mäkipää YlöjU 9,70
7,94 9,70 X
16. Janika Jauhoniemi ReisjPi 9,54
9,54 9,15 9,17
17. Sanni Nokelainen SimpU 9,35
9,35 9,33 X
18. Minka Nurro RekRai 8,87
8,57 8,66 8,87
19. Jutta Selin YlöjU 8,85
8,35 8,78 8,85
20. Milla Purhonen JuvU 8,58
6,95 7,92 8,58
21. Belinda Wickholm IFSibboV 7,76
7,76 7,42 7,38
T14 Kuula joukkuekilpailu
1. Lahden Ahkera 21,74
Tara Vaittinen 11,90 4
Selina Sivonen 9,84 14
2. Rekolan Raikas 19,52
Lotta Nurminen 10,65 11
Minka Nurro 8,87 18
3. IF Sibbo-Vargarna 19,43
Andrea Österman 11,67 5
Belinda Wickholm 7,76 21
4. Juvan Urheilijat 19,20
Tiia Kauppinen 10,62 12
Milla Purhonen 8,58 20
5. Ylöjärven Urheilijat 18,55
Milla Mäkipää 9,70 15
Jutta Selin 8,85 19
T14 Moukari
1. Kiira Väänänen VarpVi 58,06
51,80 55,59 57,78 X X 58,06
2. Venla Kettunen LieksU 45,28
42,61 41,54 44,66 X 43,85 45,28
3. Sara Mehtomaa OulPy 44,99
39,54 X 40,49 40,05 41,94 44,99
4. Eveliina Salminen LiedPa 43,38
X 31,94 37,84 X 39,92 43,38
5. Iida-Maria Ivanoff LauttLu 42,41
37,49 40,09 41,27 X 40,09 42,41
6. Lotta Koponen MaanMa 41,81
39,37 X 40,05 39,63 41,81 39,94
7. Milja Pesonen LieksU 41,27
X X 38,92 41,27 41,00 41,09
8. Iida Heikkinen OutokPa 37,71
37,71 35,40 37,33 X X X
9. Nella Humalamäki ÄhtU 36,56
X 33,67 36,56
10. Ella Kupiainen KarhU 36,26
30,51 X 36,26
11. Fanny Lillås TjöcIK 34,25
31,76 32,56 34,25
12. Andrea Österman IFSibboV 33,79
X 30,17 33,79
13. Siiri Katajamäki AlavU 32,94
32,94 X 31,09
14. Anni Marjomaa LiedPa 32,55
X 32,55 31,13
15. Iida Jokelainen IlmajKi 30,59
27,94 24,11 30,59
16. Ida Laitila VantSa 30,40
27,34 30,40 29,58
17. Satu Ylä-Vannesluoma AlavU 30,40
28,01 X 30,40
18. Iris Riivari VantSa 30,20
X X 30,20
19. Susanna Karhumäki TampPy 29,66
29,66 X X
20. Marika Haavisto LauttLu 23,54
22,90 23,54 22,46
T14 Moukari joukkuekilpailu
1. Lieksan Urheilijat 83,58
Venla Kettunen 44,66 2
Milja Pesonen 38,92 6
2. Liedon Parma 70,39
Eveliina Salminen 37,84 7
Anni Marjomaa 32,55 14
3. Lauttakylän Luja 64,81
Iida-Maria Ivanoff 41,27 3
Marika Haavisto 23,54 20
4. Alavuden Urheilijat 63,34
Siiri Katajamäki 32,94 13
Satu Ylä-Vannesluoma 30,40 17
5. Vantaan Salamat 60,60
Ida Laitila 30,40 16
Iris Riivari 30,20 18
T15 100 m
Tuuli: -0,3
1. Iida Kalliomäki SjundeåIF 12,34
2. Lotta Kemppinen HIFK 12,39
3. Taika Koilahti TurWei 12,47
4. Wilma Murto SalVil 12,64
5. Aino Pulkkinen ÄänekU 12,67
6. Sanni Mahonen KeskiUYU 12,68
7. Satu Nissilä EspTa 12,85
8. Henriikka Parpala KokkVei 12,87
T15 100 m Alkuerät
Erä 1 Tuuli: -0,7
1. Wilma Murto SalVil 12,68
2. Henriikka Parpala KokkVei 12,72
3. Sanni Mahonen KeskiUYU 12,77
4. Jonna Alkula IlmajKi 12,82
5. Sofia Järvelin AlavU 13,17
6. Sephora Mokulu HKV 13,34
7. Petriina Perttula KU-58 13,89
Erä 2 Tuuli: +0,9
1. Lotta Kemppinen HIFK 12,31
2. Satu Nissilä EspTa 12,77
3. Kira Kruuti HKV 12,79
4. Ella Lötjönen MikkKV 12,92
5. Janina Keronen VammsVoi 13,08
6. Juulia Varpaluoma KokkTU 13,13
7. Jenna Jääskeläinen TuUL 13,53
8. Tuuli Pasanen NummKip 13,68
Erä 3 Tuuli: -0,1
1. Iida Kalliomäki SjundeåIF 12,33
2. Aino Pulkkinen ÄänekU 12,56
3. Taika Koilahti TurWei 12,67
4. Riikka Mäkinen HIFK 13,05
5. Essi Väänänen KuopRei 13,20
6. Heidi Parikka HKV 13,24
7. Lotta Muurimäki TampU 13,32
T15 800 m
Erä 1
1. Ruut Honkola SoinSi 2.26,78
2. Lotta Penttinen EspTa 2.27,31
3. Cindy Miettinen TuUL 2.28,43
4. Ada Kaivola EspTa 2.28,75
5. Jenni Talvitie IlmajKi 2.29,63
6. Vera Lensu HIFK 2.29,70
7. Emmy Airola HangöIK 2.30,11
8. Eveliina Korva KuusEV 2.30,54
9. Noora Leppimaa LempKi 2.34,05
10. Ninni Löf KalajJu 2.36,85
Erä 2
1. Saija Seppä SuolU 2.16,12
2. Eevi Siniketo IlmajKi 2.17,38
3. Janette Niemi HamPo 2.19,04
4. Heidi Kuuttinen IFKraft 2.19,19
5. Ilona Pulkkinen TurWei 2.20,10
6. Olivia Jokinen KuivAu 2.22,75
7. Emma Jyrkinen LappUM 2.23,65
8. Ella-Sofia Metsävainio OulPy 2.24,41
9. Anniina Hakala PorinYU 2.24,77
10. Helmi Kortetmaa KannU 2.26,40
11. Janina Tirronen LappUM 2.27,41
T15 80 m aj
Tuuli: +1,8
1. Iiris Peterzens EspTa 11,21
2. Elina Lampela OulPy 11,75
3. Iisa Smeds VasaIS 11,77
4. Annika Kylmänen OulPy 11,84
5. Taija Lankinen NoormNo 11,98
6. Julia Enarvi TampPy 12,01
7. Essi Alanko SalVil 12,20
8. Laura Ollikainen VarkKV 12,53
T15 80 m aj Alkuerät
Erä 1 Tuuli: -0,7
1. Iisa Smeds VasaIS 11,99
2. Annika Kylmänen OulPy 11,99
3. Julia Enarvi TampPy 12,13
4. Anni Siirtola HKV 12,77
5. Jenni Walli NoormNo 12,81
6. Anni Salminen LarsmoIF 13,05
Erä 2 Tuuli: -0,3
1. Iiris Peterzens EspTa 11,66
2. Elina Lampela OulPy 11,97
3. Laura Ollikainen VarkKV 12,26
4. Taija Lankinen NoormNo 12,37
5. Essi Alanko SalVil 12,49
6. Vilhelmiina Tornberg JyväskKU 12,69
T15 Pituus
1. Tilda Lipasti HIFK 5,67 +1,9
5,67 X X 5,34 X X
+1,9 +0,4
2. Jessica Miettinen KuopRei 5,53 -0,1
5,34 5,49 5,33 5,30 5,36 5,53
+0,1 +2,2 -0,6 +1,2 +0,3 -0,1
3. Miina Palonen ViitVie 5,49 -0,5
5,30 5,31 5,28 5,36 5,49 5,49
+0,7 -0,4 +0,3 +0,4 +0,8 -0,5
4. Irina Potinoja LohtVei 5,48 +0,4
5,11 5,48 5,12 5,10 5,38 5,20
+0,1 +0,4 -0,1 +0,8 -0,3 +0,9
5. Ella Lötjönen MikkKV 5,45 +1,4
5,20 5,45 4,88 5,34 5,10 5,33
+0,6 +1,4 -0,4 +0,9 +0,7 +0,7
6. Elisa Pöyry MikkKV 5,42 -0,6
5,25 5,33 5,42 5,42 5,09 5,39
+0,6 +0,7 -0,6 -0,1 +1,3 +0,8
7. Henriikka Parpala KokkVei 5,41 +1,6
X 5,41 X - 3,30 3,48
+1,6 -0,6 +1,0
8. Sara Pudas AlavVi 5,38 +2,0
5,38 4,93 5,09 X X 5,28
+2,0 -0,5 -1,6 -0,2
9. Rosanna Rajulin KeskiUYU 5,28 +0,1
X 5,22 5,28
+0,5 +0,1
10. Vilhelmiina Tornberg JyväskKU 5,23 +1,5
5,23 4,93 5,16
+1,5 +1,3 +1,8
11. Janina Laine PorinYU 5,23 +0,7
X 5,23 X
+0,7
12. Niina Piiroinen MikkKV 5,20 +0,9
X 5,20 4,76
+0,9 +1,4
13. Annika Kylmänen OulPy 5,15 +0,1
5,15 3,57 4,96
+0,1 +1,3 -1,3
14. Pinja Porokari NurmijYU 5,10 +1,6
4,82 5,10 5,01
-0,3 +1,6 -0,1
15. Sanni Salmio KuusKi 5,09 +0,8
5,09 5,08 5,08
+0,8 +0,8 +1,0
16. Nora Rantanen TuUL 5,07 +1,2
5,07 5,00 4,50
+1,2 +2,4 +0,6
17. Sonja Alasaukko-Oja LapLu 5,05 +1,0
4,87 5,05 4,97
+0,5 +1,0 +0,4
18. Lotta Brandtberg VasaIS 5,03 +0,6
X 4,91 5,03
+2,3 +0,6
19. Laura Rautiainen SaarijPu 5,03 +1,7
4,88 4,83 5,03
+1,9 -1,1 +1,7
20. Johanna Sairanen SavonlRie 5,00 +0,3
4,70 4,91 5,00
+1,6 +1,0 +0,3
21. Anni Elfving MikkKV 4,96 -1,4
X 4,96 4,93
-1,4 +0,8
22. Sephora Mokulu HKV 4,95 +0,6
4,76 4,95 4,45
+0,4 +0,6 +1,3
23. Noora Lehtonen KaarUra 4,94 +2,0
4,94 4,80 4,86
+2,0 +0,3 +0,6
24. Venla Saramäki KarkkPo 4,93 +1,4
4,45 4,93 4,62
+1,9 +1,4 -0,1
25. Anniina Lantela HyvsU 4,93 +1,4
4,38 X 4,93
+1,8 +1,4
26. Jenni Lope NoormNo 4,91 +0,7
4,91 4,68 4,82
+0,7 +1,1 +1,0
27. Julia Enarvi TampPy 4,91 -0,3
4,72 4,91 4,64
-0,4 -0,3 +0,8
28. Enni Henttonen TuUL 4,89 +0,5
4,89 4,56 4,73
+0,5 +0,5 +1,4
29. Netta Lehtola HKV 4,88 +0,9
4,72 X 4,88
+1,2 +0,9
30. Vilja Keränen TuUL 4,87 +0,5
4,87 4,67 4,70
+0,5 +1,2 -1,6
31. Charlotta Bützow HKV 4,86 +2,1 4,83 +0,5
4,86 4,83 X
+2,1 +0,5
32. Linnea Lindholm LahdA 4,85 +0,7
4,82 4,85 4,71
+1,1 +0,7 +0,2
33. Isla Hahl KuopRei 4,85 +0,3
4,85 X 4,81
+0,3 -1,0
34. Jessica Hänninen LempKi 4,84 +1,7
4,84 4,50 4,60
+1,7 +0,2 -0,9
35. Elina Åkerlund TampPy 4,82 +1,7
4,82 X 4,69
+1,7 +0,6
36. Laura Nieminen LahdA 4,80 +0,1
X X 4,80
+0,1
37. Emma Falck HIFK 4,77 +0,4
4,77 X 4,61
+0,4 -0,3
38. Neea Zins TampPy 4,75 +0,3
4,52 4,51 4,75
+0,4 -0,3 +0,3
39. Hertta Seppälä HKV 4,72 +0,1
X 4,72 4,68
+0,1 +0,1
40. Heidi Parikka HKV 4,70 +0,8
4,70 4,61 4,59
+0,8 +0,9 -0,6
41. Jessika Raudaskoski OulPy 4,68 +1,1
4,68 X 4,64
+1,1 +0,3
42. Wilma Salo ToijVau 4,61 +2,0
4,54 4,61 X
-0,2 +2,0
43. Nelly Roukala KeskiUYU 4,59 +0,4
X 4,59 4,19
+0,4 -1,2
44. Minja Nurminen NurmijYU 4,58 +1,8
X 4,58 X
+1,8
45. Suvi Leinola RaahVe 4,54 +0,9
X 4,54 X
+0,9
46. Sahra Laine HIFK 4,51 -0,5
4,51 4,04 4,49
-0,5 +1,7 +2,8
47. Janina Keronen VammsVoi 4,47 +0,5
4,47 3,14 -
+0,5 +1,1
48. Camilla Kyröläinen JyväskKU 4,44 +0,8
X 4,17 4,44
-0,4 +0,8
49. Sonja Koivu LempKi 4,38 +0,2
4,38 4,03 3,80
+0,2 -0,1 +1,6
50. Ellen Perkkiö HKV 4,34 -0,2
X 4,13 4,34
+0,1 -0,2
51. Jennie Storm VasaIS 4,31 +1,0
X X 4,31
+1,0
52. Katri Mikkonen RaahVe 4,16 +1,1
X X 4,16
+1,1
53. Ida Koskinen TuUL 4,14 +2,0
3,94 4,14 4,03
-0,5 +2,0 -0.2
T15 Pituus joukkuekilpailu
1. Mikkelin Kilpa-Veikot 10,87
Ella Lötjönen 5,45 4
Elisa Pöyry 5,42 5
2. Helsingfors IFK 10,44
Tilda Lipasti 5,67 1
Emma Falck 4,77 37
3. Kuopion Reipas ry 10,34
Jessica Miettinen 5,49 2
Isla Hahl 4,85 33
4. Mikkelin Kilpa-Veikot 10,16
Niina Piiroinen 5,20 12
Anni Elfving 4,96 21
5. Turun Urheiluliitto 9,96
Nora Rantanen 5,07 16
Enni Henttonen 4,89 28
6. Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 9,87
Rosanna Rajulin 5,28 9
Nelly Roukala 4,59 43
7. Helsingin Kisa-Veikot 9,83
Sephora Mokulu 4,95 22
Netta Lehtola 4,88 29
8. Oulun Pyrintö 9,83
Annika Kylmänen 5,15 13
Jessika Raudaskoski 4,68 41
9. Tampereen Pyrintö 9,73
Julia Enarvi 4,91 27
Elina Åkerlund 4,82 35
10. Nurmijärven Yleisurheilu 9,68
Pinja Porokari 5,10 14
Minja Nurminen 4,58 44
11. Jyväskylän Kenttäurheilijat 9,67
Vilhelmiina Tornberg 5,23 10
Camilla Kyröläinen 4,44 48
12. Lahden Ahkera 9,65
Linnea Lindholm 4,85 32
Laura Nieminen 4,80 36
13. Helsingin Kisa-Veikot 9,58
Charlotta Bützow 4,86 31
Hertta Seppälä 4,72 39
14. Vasa IS 9,34
Lotta Brandtberg 5,03 18
Jennie Storm 4,31 51
15. Lempäälän Kisa 9,22
Jessica Hänninen 4,84 34
Sonja Koivu 4,38 49
16. Helsingin Kisa-Veikot 9,04
Heidi Parikka 4,70 40
Ellen Perkkiö 4,34 50
17. Turun Urheiluliitto 9,01
Vilja Keränen 4,87 30
Ida Koskinen 4,14 53
18. Raahen Vesa 8,70
Suvi Leinola 4,54 45
Katri Mikkonen 4,16 52
T15 Kuula
1. Susanna Törrönen EsboIF 14,58
14,58 13,73 13,83 13,95 14,46 14,50
2. Henna Sallinen SavonlRie 13,89
13,17 13,16 13,89 12,87 13,21 13,45
3. Emmi Heino KarkkPo 12,43
12,23 11,41 11,66 10,85 12,43 X
4. Suvi Arvela VehmKi 12,29
12,13 12,29 10,99 11,52 11,63 11,81
5. Emilia Kyrönviita IkaalU 11,97
11,97 11,60 10,94 X 11,60 11,88
6. Pinja Karhunen HämeenlTa 11,90
10,76 10,24 11,14 11,39 11,35 11,90
7. Jenna Toivonen ValkHa 11,82
11,04 11,71 X X 11,82 X
8. Kiia Hostikka MiehVi 11,61
11,61 11,43 11,27 11,37 X X
9. Tytti Oikarainen PosPy 11,12
11,12 10,86 X
10. Christa Suuronen RistU 11,10
11,10 10,94 11,02
11. Jina Hölttä HirvensU 11,03
10,97 11,03 X
12. Elisa Salonen KaarUra 11,02
11,02 X 10,87
13. Laura Talvitie IlmajKi 11,02
10,64 11,02 10,76
14. Hanna Skåtar VasaIS 11,00
8,44 9,68 11,00
15. Maisa Heikura RuskY 10,86
10,74 10,86 10,85
16. Inka Piipari HartVoi 10,83
10,65 10,27 10,83
17. Janika Ståhl JyväskKU 10,77
10,77 X 10,22
18. Kerttu Klemetti KuusEV 10,59
10,19 10,59 10,41
19. Anni Immonen HankasHa 10,10
X X 10,10
20. Anna Torikka KarkkPo 9,79
9,79 X 9,22
21. Nanna Kemppinen RistU 9,76
9,11 9,32 9,76
22. Rosalie Malinen AlatPi 9,62
9,32 9,08 9,62
23. Janette Kaukonen KaarUra 9,47
9,47 X 9,26
24. Janika Ahola RaahVe 9,41
X 8,99 9,41
25. Malviina Kortessalo RaahVe 9,39
9,10 9,06 9,39
26. Jennie Nylund IKFalken 9,20
9,20 8,67 8,99
27. Emma Mannila HartVoi 8,76
X 8,76 8,27
28. Nea Sandström ValkHa 8,75
8,47 8,75 X
29. Johanna Blomqvist VasaIS 8,31
7,72 8,31 8,14
T15 Kuula joukkuekilpailu
1. Karkkilan Pojat 22,02
Emmi Heino 12,23 4
Anna Torikka 9,79 20
2. Ristiinan Urheilijat 20,86
Christa Suuronen 11,10 10
Nanna Kemppinen 9,76 21
3. Kaarinan Ura 20,49
Elisa Salonen 11,02 12
Janette Kaukonen 9,47 23
4. Valkeakosken Haka 20,46
Jenna Toivonen 11,71 6
Nea Sandström 8,75 28
5. Hartolan Voima 19,59
Inka Piipari 10,83 16
Emma Mannila 8,76 27
6. Vasa IS 19,31
Hanna Skåtar 11,00 14
Johanna Blomqvist 8,31 29
7. Raahen Vesa 18,80
Janika Ahola 9,41 24
Malviina Kortessalo 9,39 25
T15 Moukari
1. Emilia Olkkonen RistU 56,96
56,24 56,29 53,30 56,96 X X
2. Essi Levelä-Pohjala TöysVe 56,08
53,40 X 48,24 53,94 X 56,08
3. Anni Vihtonen KarhKa 51,29
X 49,37 X 47,95 48,17 51,29
4. Ilona Salonen TurWei 49,64
X 43,57 48,06 49,46 48,95 49,64
5. Viivi Paavola KaustPV 49,00
49,00 X X 47,70 46,26 X
6. Katriina Sonninen VeikkVei 47,40
43,80 44,87 46,09 X X 47,40
7. Johanna Witka SomE 46,49
45,41 44,01 X X 46,49 X
8. Tytti Oikarainen PosPy 43,85
43,85 41,54 X 43,74 X X
9. Josefine Lundström IFRaseb 43,34
X 40,58 43,34
10. Kerttu Klemetti KuusEV 41,80
41,80 41,34 39,69
11. Minja Nurminen NurmijYU 41,59
X 40,80 41,59
12. Tiia Gustafsson IFRaseb 41,25
37,78 40,33 41,25
13. Laura Karjunen PyhäsU 40,64
40,64 40,58 40,20
14. Anni Koponen MaanMa 40,63
40,63 38,96 X
15. Maija Marttila TampU 39,68
39,68 X 37,56
16. Hanna Pulkkinen KaustPV 38,55
X 38,55 36,57
17. Katariina Polvi YlivKu 37,34
31,14 X 37,34
18. Jina Hölttä HirvensU 36,36
X 36,17 36,36
19. Hanna-Mari Saalo HyvsU 36,08
35,15 36,08 X
20. Tahiti Ojansivu TuUL 35,60
X 35,60 34,92
21. Lotta Makkonen KuusEV 33,86
33,86 33,01 X
22. Elisa Kopsa KaipVi 33,53
X 33,22 33,53
23. Riikka Mäki UrjU 32,05
32,05 30,88 X
24. Sara Tonteri TöysVe 29,69
29,69 28,99 X
25. Johanna Seppänen VarkKV 29,11
29,11 X 28,94
26. Kaisa Leppä SomE 27,34
27,34 24,92 25,27
27. Lotta Reinikainen HirvensU 24,89
X 24,89 X
28. Oona Viitanen TuUL 24,11
X X 24,11
29. Lotta Rantanen TuUL 22,05
22,05 X X
30. Annika Hasanen HirvensU 21,89
18,67 20,95 21,89
T15 Moukari joukkuekilpailu
1. Kaustisen Pohjan-Veikot 87,55
Viivi Paavola 49,00 4
Hanna Pulkkinen 38,55 16
2. IF Raseborg 84,59
Josefine Lundström 43,34 9
Tiia Gustafsson 41,25 12
3. Töysän Veto 83,09
Essi Levelä-Pohjala 53,40 2
Sara Tonteri 29,69 24
4. Kuusamon Erä-Veikot 75,66
Kerttu Klemetti 41,80 10
Lotta Makkonen 33,86 21
5. Someron Esa 72,75
Johanna Witka 45,41 7
Kaisa Leppä 27,34 26
6. Hirvensalmen Urheilijat 61,25
Jina Hölttä 36,36 18
Lotta Reinikainen 24,89 27
7. Turun Urheiluliitto 59,71
Tahiti Ojansivu 35,60 20
Oona Viitanen 24,11 28