Ensimmäinen piirileiri järjestetään Kuortaneella tulevana viikonloppuna. Opistolla on paljon toimintaa samaan aikaan ja se saattaa aiheuttaa pieniä muutoksia ohjelmaan. Alustava ohjelma löytyy kuitenkin TÄÄLTÄ ja kouluttajat kertovat lajiryhmille mahdollisista muutoksista harjoitusten yhteydessä.
Kaikki muut ruokailut kuuluvat leirityksen hintaan paitsi iltapala. Varaa siis iltasyömistä mukaan. Opistolta löytyy myös kioski liikuntahotellin puolelta, josta voi ostaa pientä purtavaa. HUOM! Päiväkävijöiden pitää ostaa ruokaliput erikseen.
Kaikista majoitusvaihtoehdoista löytyy valmiiksi petivaatteet ja pyyhkeet eli niitä ei tarvitse pakosti kotoa ottaa mukaan.